Noihin aikoihin tuon tiedon lukiessani olin itsekin Green Dayn kuulijakuntaa. Ikinä se ei ihan mikään suosikkibändi ollut, mutta tukku loistavia punkbiisejä heillä silti on. Kuulun kuulijakunnan vähemmistöön siinä mielessä, että pidän Warning-levyä heidän parhaana. Eli siis sitä, joka menestyi sen 90-luvun läpimurron jälkeen heikoimmin. Mahalaskua seurasi pieni nahanluomiskausi, jonka jälkeen ilmestyi American Idiot. Se oli kaikkien yllätykseksi kaikkia aiempia paremmin menestynyt albumi, vaikka minun makuuni taso olikin laskenut. Lisääntyneestä yhteiskuntakriittisyydestä huolimatta kokonaisuus oli valitettavan hajuton ja mauton. Levy paljasti, ettei Armstrongilla enää ollut varsinaisia antimia olla mikään sukupolvensa äänitorvi. 90-luvulla Armstrongin asenne meni sopivan yksi yhteen X-sukupolven päämäärättömän slacker-haahuilun kanssa. Mutta nytkö se sama häiskä laulaa rockoopperaa Bushin Yhdysvalloista? Ei ei ei. Minä pidän Green Daystani runkkaamisella ja liimanhaistelulla!
Pari mainiota kappaletta sikseen, levy oli iso pettymys. Sen jälkeen ilmestynyt 21st Century Breakdown oli vielä huonompi ja vaarattomampi. Muutama kuukausi sitten Green Day ilmoitti, että he tulevat julkaisemaan alle vuoden sisällä kokonaisen albumitrilogian ¡Uno!, ¡Dos! ja ¡Tré! Aikaisemman tasonlaskun valossa en näe ollenkaan positiivisena asiana sitä, että materiaalin tuotantotahtia vain kiihdytetään.
Tässä sinkkulohkaisu trilogian avausalbumilta:
Okei. Bändärien puheet nyt voi sivuuttaa vaikka huomionhakuisuutena tai mahdollisina sepitteinä, mutta enää sitä ei voi peitellä: Billie Joe Armstrong myös kuulostaa rockbisneksen pienimunaisimmalta punkkarilta.
