Minä PIDÄN Slayerista.
Yhden Slayer-kappaleen kun kuuntelee, sitä ajattelee sen olevan aika hyvää ja melko vimmaista thrashia. Sitten kuuntelee toisen kappaleen. Ja kolmannen. Kuunneltuaan kappaleita sieltä täältä yli 20-vuotisen uran taipaleen aikana julkaistulta 11 studiolevyltä, alkaa naurattaa. Ei yhdessä Slayer-kappaleessa ole vielä mitään hauskaa, mutta sitten on, kun ne kaikki muutkin on ihan justiinsa samanlaisia. Kappale alkaa nopealla sahausriffillä, jonka taustalla mäjähtää pari kertaa symbaalit. Sitten fillin jälkeen lähtee käyntiin Lombardon komppi, joka on aina sama nopea mätkytys, tempo jossain kahdensadan paikkeilla. Araya huutaa ensimmäisestä säkeistöstä aina loppuun asti ja varsinkin viime vuosina herran huutoäänikin on mennyt aiempaa hauskempaan suuntaan. Lyriikat käsittelevät suorastaan tarmokkaan peräänantamattomasti melkein aina sitä, kuinka perseestä uskonto on. Jossain vaiheessa huuto keskeytyy Hannemanin tai Kingin kitarasooloilla, jotka ovatkin varmaan Slayerin vitsiarsenaalin parhaat aseet. Muistan vieläkin, kun kuulin Angel of Deathin soolon ensimmäistä kertaa. Vaikka vähänkään thrashia kuunnelleena osaisi kyllä biisirakenteen perusteella ennustaa sen olevan pian kulman takana, se soolon järjettömyyttä alleviivaava stop and go- tapa, millä se pelataan esiin, on suorastaan hervoton. Repesin nauruun.
Nimenomaan nämä soolot ovat Slayerilla ihan omaa luokkaansa. Päätä tai häntää on turha etsiä, sillä ne ovat yhtä helvetin kaaosta. Ja kuten kaikki muutkin Slayerin käyttämistä tempuista, ne toistuvat aina biisistä toiseen samanlaisina tehden siitä loputtoman hauskaa. Ei vaikkapa "Älkää ny itteänne teloko!" ekassa sketsissä juuri naurattanut. Mutta sen toistuessa viikosta toiseen siitä tuli yleinen hokema, jolle naurettiin joka kerta. Jostain kumman syystä toiston toimiva voima pätee yllättävän moneen asiaan, huumorin ollessa yksi niistä. Sen tietävät niin Slayer kuin Kummelikin.
Mutta kuten jo ylhäällä sanoin, minä todellakin pidän Slayerista. Tuo yllämainittu Angel of Death on vahva ehdokas yhtyeen parhaaksi kappaleeksi. Mutta kyllä ne on aika harvassa ne biisit näiltä pojilta, jotka minä voin ottaa täysin vakavasti. On ne hassuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti