1977-1983 pystyssä ollut Glenn Danzigin luotsaama horror punk-bändi. 1995 basisti Jerry Onlyn uudelleenlämmittelemä bändi, josta Danzig pesee tyystin kätensä. 2011 useita miehistönvaihdoksia kokenut bändi, joka porskuttaa eteenpäin Only ainoana (ainakin melkein) alkuperäisjäsenenään.
Ok. Siinä mahdollisimman harvalla sanalla kuvailtuna asiat, joista on väitelty tuhansin palstametrein bändin ystävien keskuudessa. Monet fanit tunnustautuvat nimenomaan Misfits (1977-1983)-faneiksi ja sanoutuvat irti sen jälkeisistä kokoonpanoista, jotka saavat tämän kyseisen kansanosan suussa monia leikkisiä kutsumanimiä kuten vaikka Newfits tai Shitfits.
Itse tunnustaudun uudemmankin Misfits-tuotannon ystäväksi. Toki Danzigin aikaisissa levytyksissä on se ihan oma jäljittelemätön tunnelmansa, joka koostuu Glennin vertaansa vailla olevista Evil Elvis -vokaalityylittelyistä, mainioista singalong-kertosäkeistä, tylyistä lyriikoista ja suttuisesta tuotannosta. Mutta mielestäni Uusfitsin American Psycho- ja Famous Monsters -pitkäsoitot jatkoivat vielä suhteellisen tyylikkäästi tätä perinnettä. Vaarallisuuden tuntu oli vähän karissut, kun levyt olivat paremmin tuotettuja ja Onlyn aikaista kristillisemmän asenteen myötä lyriikat olivat hitusen aiempaa kiltimpiä. Mutta Michale Graves oli hyvällä tavalla erilainen laulaja kuin Danzig ja levyillä on monia loistavia takavuosien hittien veroista täsmäasetta. Ja eivät ne lyriikat ihan puhtoisia tuolloinkaan olleet, kun horror punk-genressä kumminkin edelleen soittivat. "If I cut off your arms and I cut off your legs, would you still love me anyway?"-lauseella alkavaa kappaletta on ainakin minun vaikea vihata. Ja onhan se mainio biisikin.
No niin. Tämän jälkeen sitten Graves ja myös bändin legendaarisessa kokoonpanossa mukana ollut kitaristi Doyle lähtivät kävelemään. Sen jälkeen bändi onkin haiskahtanut vuosi vuodelta enemmän ja enemmän rahastukselta, kun sitä uutta materiaalia on saatu odotella ja odotella. Vuonna 2003 tuli toki Project 1950-albumi, jolla Only teki debyyttinsä yhtyeen päälaulajana, mutta levy koostui pelkistä Misfits-muottiin väännetyistä toisten säveltämistä popklassikoista. Osa versioinneista toimi paremmin, osa vähän vähemmän paremmin. Keikkaa on silti väännetty vanhojen hittien imussa vuosikaudet ja Misfits-tuotteistaminen on mennyt naurettaviin mittasuhteisiin jo kauan sitten. Itsekin näin tämän Onlyn vetämän poppoon elävänä vuonna 2008 Oulun Teatrialla. Nostalgiahuuruissa vastaanotettu hittiparaati, nousuhumala ja vimmainen mosh pitti jättivät hyvät fiilikset keikasta, vaikka objektiivisesti ajatellenhan se ei mikään kovin hyvä keikka ollut. Soundit olivat todella puuroiset, osa biiseistä vedettiin lähes tunnistamattoman nopeasti ja eihän se Only mikään erikoinen laulaja ole.
No, nyt on viimein tullut levyllinen uutta materiaalia Misfitsiltä, The Devil's Rain -nimen alla. Kuuntelin sen kerran läpi. Ja sen jälkeen vielä pari kappaletta uudestaan varmistuakseni mielipiteestäni niidenkin kohdalla. Levyllä ei ollut sitä yhden yhtäkään hyvää kappaletta ja yleismaku oli raivostuttavan sisäsiisti. Miten näin kilttiä levyä voi edes sanoa horror punkiksi? Hevisauruksessa on enemmän vaaran tuntua kuin tässä. Vanhoilla levyillä haisi veri, hiki, Kennedyn aivoroiskeet, Marilyn Monroen raadon kuivunut vagina, Saatanan porttolan huorat ja niin edelleen. En halua edes linkittää teille yhtään kappaletta todisteeksi, mutta uskokaa pois, uudella levyllä haisee vain ja ainoastaan muovi. Jumalauta, Hevisauruksen levyilläkin haisee sentään dinosaurukset!
Tässä sitä vanhaa kunnon meininkiä mieluummin, nauttikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti