Ok, soitetaan vaan Paranoid

Pitkän tauon jälkeen Black Sabbathin toista täyspitkää kuunnellessa juolahtaa mieleen parikin asiaa.


Ensinnäkin, tämähän on hiton hyvä levy. Ei tämä pelkän Paranoidin ja Iron Manin voimalla taidakaan olla se bändin tunnetuin ja myydyin levy. Näiden kahden kiistatta kuluneen klassikon lisäksi levyltä ei löydy sitä yhden yhtäkään huonoa kappaletta. Jokaista Black Sabbathilta kuulemaani albumia olen pitänyt ainakin hiukan epätasaisena, mutta tämä taisi kiilata juuri suosikikseni yhtyeeltä.

Toiseksi, kappale Paranoid kuulostaa muuten edelleenkin hyvältä. Se on sopivan raikas ja iskevä tuulahdus War Pigsin möyryämisen ja Planet Caravanin leijailun välissä. Kontekstistaan irrallaankin se kuulostaa huomattavasti vähemmän kuluneelta, kuin etukäteen olisi odottanut. (Itse asiassa Iron Man tuntuu henkilökohtaisesti huonommin aikaa kestäneeltä kappaleelta.) Odotuksia tietysti kallisti tiettyyn suuntaan ajattelutapa, jossa tuohon kappaleeseen yhdistää automaattisesti sen kaikkien tunteman iänikuisen vitsin. En varmasti valehtele ainakaan kovin paljoa, jos sanon kuulleeni "Soita/soittakaa Paranoid!"-huudon useammin kuin itse Paranoid-kappaleen. Luulisi ihmisten kyllästyneen tuohon vitsiin jo aikoja sitten, mutta itsekin sain tuon huudon osakseni vielä vajaa vuosi sitten keikkaa soittaessa.

Tapa, millä tuohon yhden lauseen vitsiin saisi puhallettua uutta elämää, olisi keksiä sille tuore punch line. Moni yhtyehän tuohon on jo nokkelina heppuina vastannut soittamalla juuri sen Paranoid-kappaleen yleisön toivomuksesta. Eli se on jo nähty. Haluankin seuraavaksi nähdä, kuinka katsoja huutaa "Soittakaa Paranoid!", johon bändi vastaa siirtämällä oman settilistansa hetkeksi syrjään ja soittamalla koko Paranoid-ALBUMIN. Alkaen War Pigsistä ja päättyen kolmen vartin päästä Fairies Wear Bootsiin. Tämän jälkeen totta kai bändin oma setti jatkuisi, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se olisi hillitöntä samalla tavalla kuin Andy Kaufmanin komiikka on: viedään pahaa aavistamattoman yleisön odotusten pettäminen niin pitkälle, että se muuttuu hauskaksi. By the way, onnea sille, joka joutuisi tätä läppää varten opettelemaan Rat Saladin rumpusoolot.

Mutta sitä odotellessa siis. Jos jotku hullut ovat tämän jo ehtineet tehdäkin, osoittakaa ihmeessä sen yhtyeen suuntaan. Haluan nostaa heille hattuani.