Video Killed the Metal Star

Mitähän perkelettä Mokomallekin ehti tapahtua kahden levyn välissä. Vuonna 2007 ilmestynyt Luihin ja ytimiin oli vielä varsin hyvä kattaus yhtyeen lanseeraamaa monesta eri metallin tyylistä ammentavaa soppaa. Mukaan mahtui pari hitusen keskinkertaisempaa kappaletta ja levyä leimasi pieni linjattomuus, mutta yksittäisissä biiseissä kurkotettiin paikoitellen jopa Mokoman uran korkeimpia huippuja. Minulla oli kovat odotukset vuoden 2010 keväällä ilmestyneelle Sydänjuuret-albumille ja menikin oikeastaan vuoden verran tajuta, kuinka pahasti se minut petti.

Tässä musiikkivideo Luihin ja ytimiin -levyltä...



... ja tässä Sydänjuuret-levyltä.



Ensimmäinen on suomalaisen metallin estetikkaan suht saumattomasti sopiva, mutta silti omantyylisensä video. Jälkimmäinen on metallivideoiden aggressiivisuutta parodioiva hassuttelu. Ei kai siinä mitään, mutta sitä edeltänyttä samalta albumilta lohkaistua Ei kahta sanaa (ilman kolmatta) -videota leimasi myös samanlainen oman heviuskottavuuden tietoinen läskiksi vetäminen. Näiden kahden oman sinkun jälkeen Mokoma julkaisi yhdessä Petri Nygårdin kanssa yhteissinkun Sarvet esiin.

Petri Nygårdin.


Kun vakavasti otettava yhtye tekee yhteistyötä ei lainkaan vakavasti otettavan artistin kanssa, lähettää se tällä jonkin sortin viestin. Eikö Mokoma ota enää itseään vakavasti? No, en väitä sitä toistaiseksi, mutta ainakin se yrittää aika vahvasti alleviivaamaan toimillaan, että näin olisi. Viime vuoden Provinssirock-keikka yhtyeeltä tuntui myös olevan jotenkin enemmän yleisöä kosiskelevaa kuin aikaisempi heiltä näkemäni keikka. Heilutetaan iloisesti käsiä yhdessä kaikki, jooko? Jee!

Saattaa kuulostaa turhalta valittamiselta, mutta jotenkin tämän myötä on lopahtanut into siihen aikaisempaankin tuotantoon. Imagoleikkimisen nielisi ehkä vielä, jos tämä viimeisin, Sydänjuuret, olisi ollut hyvä levy. Se ei ollut. Paria hyvää kappaletta lukuun ottamatta se on rehellisesti sanottuna aika munaton paketti. Rankemmat palat jäävät lussuksi rutiinijyystämiseksi ja rockimmat kappaleet ovat jo ihan löysää tissinläpsyttelyä.

Toivottavasti seuraava levy on taas askel ihan eri suuntaan. Harha-askeleet musiikin suhteen sallitaan, mutta miksi tällaista suoranaista itsensä vähättelyä sen rinnalle? Mokoma on kumminkin heti pinnalle nousustaan asti ollut Suomen metalliskenen yksi leppoisimmista ja maanläheisimmistä yhtyeistä menettämättä kuitenkaan yhtään raakaa iskuvoimaansa. Siksi tämä viimeisin urakehitys tuntuukin niin turhalta. Harvoin joutuu sanomaan näin, mutta Mokoma on lähellä sitä pistettä, missä imago pilaa bändin.